Viime viikolla Kampissa järjestettiin Batteryn promotapahtuma, jossa suksijat ja lautailijat hyppivät spedelingon vauhdittamana isolle ilmapatjalle. Olin katselemassa kisaa ja vähän räpsimässä kuviakin.

Yksi henkilökuva onnistui mielestäni ihan hyvin.


Kuvassa Roope Leppänen, laskee K2:n suksilla ja Crossin vaatteet päällään.


Lisää kuvia tuostakin kisasta ilmestyi tänään perjantaina osoitteessa www.vapaalasku.com

Lappeenrannassa oli viikonloppuna stand up -festivaalit. Satuin olemaan paikkakunnalla sopivasti, joten oli mukava kannattaa paikallista kulttuurielämää.

Ja piti käydä syödässä vetyä. Kelihän oli perinteinen miinus sata, mutta kopissa oli lämmintä.


Lohkon Ritun kipsa.



Kotikadun kulmilta.



Kotipihan kulmilta.
 

Kävin hiihtelemässä.


Aika jännä juttu, kun sitä nyt oikein ajattelee. Viisi vuotta sitten, tammikuun alussa 2005, lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni talveksi ulkomaille. Suuntana oli Verbier.

Jos vähän vetää mutkia suoriksi ja kirjoittaa amerikkalaisittain, on se lähtö määrittänyt elämääni aika paljon. Siitä alkoi viiden talven lasketteluputki. Sinä aikana laskettelin sieluni kyllyydestä, sain tutustua hurjaan skaalaan erilaisia ihmisiä, kirjoitin laskettelusta ja paljon muustakin, sain ensimmäisen oman digikameran ja muutaman vuoden kuluttua ostin ensimmäisen digijärkkärini. Aloin valokuvata entistä enemmän.


Nyt sitten opiskelen kuvajournalismia, päätoimitan Vapaalasku.comia, teen toimittajan ja valokuvaajan töitä -  ja ehkä merkittävin asia kaikista - kävin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002 viikon turistimatkalla Alpeilla. Silloinhan oli suuntana poikain kanssa Saalbach lukion hiihtolomaviikolla. Joulukuussa oli suuntana Verbier. Sama paikka, josta viisi vuotta sitten koen alppiurani aloittaneeni. Nyt menin vanhaan kotikylään turistina.

Oli mukavaa. Oli rentoa. Oli outoakin käydä vain ja lähteä saman tien pois. Silloin uskottelin vielä vanhoille tutuille, että tulen maalis-huhtikuuksi takaisin. Pitikin valehdella. Opinto-ohjelma pitää huolen siitä, että ehdin olla Alpeilla vain pari hassua viikkoa.


En väitä, etten katsoisi yhtään haikein mielin kavereita, joista yksi lähti Hakubaan ja toinen Verbieriin heti tammikuun alussa. Etteikö vuoristoilmaa olisi kiva hengittää. Olisi kiva tehdä omia portaita vuorilla sen sijaan, että kiipeää niitä pääaulan rappusia kerta toisensa jälkeen Tampereella.

Etteikö kavereiden puuteripäivitykset Facebookissa kuitenkin vähän kirpaisisi. Etteikö harmittaisi edes vähän lukea Vapaalasku.comin lukijakilpailun vastauksia, joissa udeltiin talven laskusuunnitelmia. Joku aikoi muistaakseni Kanadaan, Alpeille ja Norjaan saman talven aikana.

Etteikö olisi ollut siistiä jäädä joulukuussa Verbieriin ja nautiskella lumisateista, jotka alkoivat, kun lähdin.

Ei, sitä ei ole vaikea myöntää. Totta kai sitä vähän katselee lumisia maisemia ja kiroilee hiljaa mielessään, että ensimmäistä kertaa sitten alkuvuoden 2004 on tammikuun puolivälissä Suomessa. Jostakin mielen sopukoista se vapaalaskija huutelee, ettei tammikuussa pitäisi täällä olla, vaan mieluummin vaikka Jenkeissä, Intiassa tai Alpeilla (ja Alpit uudestaan vuodelta 06).

Tiedän, että Suomen keskukset ovat huono verrokki, vaikka miten sen selittäisi.

Mutta nyt nautitaan tästä. Punaisena paistavasta, matalasta auringosta Helsingissä, upeasta kuurasta kaupungilla, velattomasta luottokortista, siskontytöille laskettelun salojen opettamisesta, valokuvaukseen kannustavasta inspiroivasta ympäristöstä, lumivyörykursseista, ihan vain olemisesta. Ja tietysti tulevista opintopisteistä. Heh. Eh... No ei kai. Aika aikaansa kutakin. Nyt on minun vuoroni vähän kärvistellä.


Pari kuvaa lisää menneeltä reissulta:


Sitä parempaa Migros-suklaata.



Maistuu kroissanttikin Sveitsissä paremmalta kuin Suomessa.



Pub Mont Fortissa oli Virneen näytös. Reilut sata ihmistä tuli katselemaan leffaa.



Sama iltahartaus käynnissä.



MIku diggaili kovasti pirunmoisesta pakkasesta ehkä maailman kylmimmän hissinousun aikana.



Olihan se mukavaa. Levitointitreeniä.



Jätkät soittivat. Mike rumpalina. ISO 6400 oli ihan ok:n näköistä.



Terveiset Terolle, kivat hoodit teillä!

Viime talvena tekemämme vapaalaskuleffa Virne pääsee televisioon. Maikkari esittää sitä MAX-kanavalla nyt joulukuussa kuusi kertaa. Hieno homma kaiken kaikkiaan ja antaa uskoa siihen, että tulevinakin talvina kannattaa ehkä kuvailla.

Lähden lauantaina Verbieriin joululomalle. Pubilla, entisessä työpaikassani siis, näytetään ensi viikolla Virne, joten ajattelin lähteä paikan päälle katselemaan mikä siellä on meno.

On myös siistiä lähteä uuden kameran kanssa liikenteeseen. Hankin pari viikkoa sitten 5D mark II:n, ja on kiva päästä testaamaan sitä omimmassa ympäristössäni. Ja jos vaikka kameran kennolla sattuisi vähän aurinkoistakin kuvaa. Täällä on nautittu harmaudesta.


Virneellä oli viime viikolla näytös Ivalossa. Leffailta sujui hyvin, ja minua haastateltiin jopa radioon. Radio Inarin haastattelu on ladattavissa kuunneltavaksi täältä.

Toisinaan on jännä huomata, miten onkin ajautunut tilanteeseen, jossa on hirveästi kaikenlaista hoidettavaa ja järjesteltävää.

Riippuen päivästä ja mielentilasta olotila on jännä, huvittava tai musertava.

Toisaalta tässä kuluvana syksynä olen oppinut, että aika paljon saa aikaan, kun vaan lopettaa märinän ja käärii hihoja vähän ylemmäs. Pakko on hyvä inspiraation lähde. Myös rutiini auttaa siinä. Enkä koskaan ennen ole kirjoittanut 15 000 merkin esseetä yhdeltä istumalta. Kertonee jotain vaatimustasostakin, mutta silti. Eihän tuollaisia tekstimassoja ole tullut koskaan edes lehtityössä vastaan. Piti tänne asti elää.


Mutta ajautuminen. Itseaiheutettua vai ulkopuolelta tullutta? Ketä varten asioita tekee? Kenelle? Mihin se johtaa? Milloin kiire loppuu? Loppuuko se?

Mutta jos harrastus ja työ sekoittuvat, onko silloin tarvettakaan muuttaa tilannetta? Miksi edes mietin ,että pitäisikö tämän johtaa johonkin, kyllähän itse tekeminen ja puuhastelukin ovat arvoja sinänsä. Ihan riittävä lienee laatukäsite sekin.


Jos nyt jotain haluaisin tehdä enemmän, niin valokuvaus on jäänyt aika vähiin. Ok, työkuvia tulee otettua, mutta sellaista vapaa-ajan räpsimistä olisi kiva harrastaa.

Toisaalta, aiemmin esitellyistä ajatuksista johtuen päivät menevät vauhdikkaasti, ja tämä Suomen syksy on kyllä harvinaisen tylsä kangas, ellei pidä harmaan maalaamisesta. En ole niitä, jotka pitävät.

Nyt on myös ensimmäinen syksy moneen vuoteen, kun en ole lähdössä masentavaa pimeyttä karkuun. Hassua tai ei, mutta tämä on typerryttävän naurattavaa, tämä syksy. Ei naurettavan, vaan naurattavan. Eihän tällaista harmaata putkea ole olemassa missään muualla kuin Suomessa. Saa luvan olla ihan mitenpäin vain, kukaan ei vaadi mitään, kun on tämä kelikin tällainen.


Mutta niin, hyvää kuuluu. Vapaalasku.comissa saavutimme tässä eräänä perjantaina yli 1 000 kävijää yhden päivän aikana. Aika paljon tyhjän päälle luodulta pienen piirin sivustolta. Ensimmäistä kertaa nelinumeroinen luku, sanon. Avasimme myös verkkokaupan sinne.

Virne-elokuvaa on katsottu 10 000 kertaa. Elokuvanäytöksiä on vedetty jo Helsingissä ja Oulussa. Tällä viikolla Tampereella, joulukuun alussa Ivalossa ja tässä välissä ehkä jopa Rovaniemellä. Hieno meno.

Ensi-ilta, jossa edellisessä postauksessa kirjoitin, meni upeasti. Paikalle oli vaivaantunut yli 500 ihmistä. Sen lisäksi jouduimme jättämään osan halukkaista ulos. Kuvareportaasi täällä, kiitos Salmisen Matille kuvaajana toimimisesta.

Ja ensi viikolla on neuvotteluja vähän muistakin levitysmuodoista. Odotan innolla ja kiinnostuneena.


Kuukauden kuvaksi pistän tämän. Kuvassa intohimoinen laskettelija, siviilissä pankkipomo, haaveilee laskettelusta. Olen pitkään metsästänyt kuvaa, jossa kuvattava olisi silmät kiinni. En ole onnistunut, koska tilanteet eivät ole oikein olleet luontevia. Ihmisestä tulee myös hassunnäköinen, kun hän on kuvassa silmät kiinni. Syyttä ei sanota, että silmät ovat sielun peili. Mutta tässä kuvassa tunnelma on mielestäni rento ja positiivinen. Ehkä hymy tekee sen, että silmien näkymättömyys ei haittaa. Mielestäni kuvattavasta paistaa läpi myös vilpittömyys, mutta se on omaa tulkintaani.

En pyytänyt kuvattavaa sulkemaan silmiään, ne vain sattuivat olemaan ruudussa noin. Ehkä hän oli kuvauksenkin aikana jossakin aivan muualla, tiedä häntä.


Petteri Nurminen laski laskukaverinsa kanssa tiettävästi ensimmäisinä suomalaisina erään Chamonix´in klassikkomäen. Otin kuvan, juttu löytyy täältä.

Reilu vuosi sitten aloimme suunnitella vapaalaskuleffaa. Olisi kiva tehdä pätkä, jossa kaikki suomalaiset vapaalaskijat olisivat mukana.

Talvella kuvasimme sitä, kesällä ja syksyllä toinen kuvaaja ja pääeditoija Matti teki leffan meidän avustuksella valmiiksi ja ensi perjantaina on vihdoin Virneen ensi-ilta.

Miten tähän asti päästiin? Esityssalin löytäminen ei ollutkaan sitten kovin helppoa. Kun huomasimme syyskuun loppupuolella että hitto, leffahan saattaisi teknisistä viivästyksistä ja kaikesta muusta huolimatta valmistua juuri Skiexpolle, aloimme miettiä sopivaa tilaa ensi-illan järjestämiseen.

Paljonko yleisöä jokin suomalainen pienen budjetin vapaalaskuleffa vetäisi? Arvelimme, että laskijoita ja mukana olleita tulisi paikalle varmaankin 20-30, ehkä muita asiasta kiinnostuneita saman verran. Eli noin 60 henkeä vetävä paikka olisi mukava saada.

Kun samalla kirjoitteli juttuja, opiskeli, väänsi kuvauskeikkaa ja pyöritti Vapaalasku.comia, raapi jostain rahoitusta leffan kustannuksiin, kehitteli yhteistyössä muiden kanssa uusia ominaisuuksia Vapaalasku.comiin ja yritti puuhastella vapaa-ajallakin jotain kivaa, oli ajatuksena tehdä homma mahdollisimman pienellä vaivalla.

Soittelin yhtenä iltana baareja läpi. Useimmissa oli kyseinen perjantai jo varattu, mutta sitten löytyi yksi baari, jossa voisi näyttää alkuillasta leffaa. Varaus sisään ja Facebook-kutsu tulille.

Homma lähtikin parissa päivässä lapasesta. Tein kutsun muistaakseni torstaina. Maanantaihin mennessä ensi-iltaan oli ilmoittautunut yli 200 ihmistä. Tietenkään kaikki eivät tulisi paikalle, mutta kiinnostusta tuntuu olevan. Alkoi uuden paikan metsästys. Samalla innostuimme ajatuksesta, että jonkinlainen elokuvasalimainen tila olisi upein paikka järjestää tällainen tapahtuma, kerran kun nyt on aloitettu -hengellä.


Kun Helsingin keskustasta alkaa etsiä juhlatilaa reilulle 200 hengelle, jossa on elokuvanesitysmahdollisuus, kolme viikkoa ennen tapahtumaa tiettyyn aikaan tiettynä perjantaina, ovat vaihtoehdot yllättäen vähissä.

Kävimme läpi kaikki kaupungin leffateatterit (varattuja tai muutaman tunnin varaus maksaisi noin 3 - 4 000 euroa), erilaisia auditorioita (kalliita, ei baarimahdollisuutta), baareja, klubeja... Käytännössä kaikki varattuja. Yhteen leffateatteriin, jonka yhteydessä on baari, olimme saaneet jo varauksen, mutta kun menin tsekkaamaan tiloja paria viikkoa ennen h-hetkeä huomasimmekin, että kyseiselle illalle oli jo tuplabuukkaus. Ja koko ruletti uudelleen päälle.

Mikäs näitä hommia olisi järjestellessä, jos ammattinimikkeenä olisi tapahtumakoordinaattori, vieläpä kuukausipalkkainen. Mutta kun huvikseen tätä tekee, niin aina välillä mietti, että miksi tätä oikein höösää. Ensi-iltoja on Skiexpon alla muutenkin, samoin kaikenlaisia juhlia. Kyllähän ihmiset niissä viihtyvät. Mutta ei aloitettua projektia kannata kesken jättää.


Lopulta löysimme loistavan paikan, eli Astoria-salin. Jotenkin se oli jäänyt alkuperäisissa skannauksissamme vaihtoehtojen ulkopuolelle, vaikka paikka on upea ja sinne mahtuu reilusti väkeä. Skimbaaja lähti yhteistyöhön kustannusten suhteen ja nyt näyttää hyvälle.

Ensi perjantaina eli 30.10. tervetuloa Astoria-saliin. Leffan dvd-versiokin näyttäisi valmistuvan prässistä juuri parahiksi ensi-illan alla, eli dvd:n voi hakea joko ensi-illasta tai Skiexposta minulta.

Nettilehti Vapaalasku.com aloitti talvikautensa tänään perjantaina. Tervetuloa ja tervemenoa sivulle!

Vapaalaskuelokuva Virnekin on saanut ensi-iltapäivänsä. Leffaa juhlitaan We Got Beefissä 30. lokakuuta. Täällä Facebook-tapahtumakutsu niille, jotka ovat Facebookissa. Tervetuloa mukaan!

 

Mistä tietää, että kehittyy vielä kuvaajana? No esimerkiksi siitä, että katsellessaan vanhoja kuvia näkee useita tapoja toteuttaa se huomattavasti paremmin.

Selasin vanhoja laskukuvia erästä juttua varten ja tuli todella hassu fiilis. Ensinnäkin pintaan nousi tunne, jota on ehkä hieman hankala sanoin kuvata. Turhautuminen saattaisi olla oikeaan suuntaan. Siis sellainen nihkeä fiilis, että miten sitä onkin ottanut niin sanotusti laiskasti kuvia viime ja sitä edellisenä talvena.

Vaikka niitä kuvia on pitänyt sillä hetkellä onnistuneina, nyt ne tuntuvat todella laimeilta, perinteisiltä ja terättömiltä. Liekö sitä, että näin esimerkiksi viime kesänä hirmuisesti hyviä valokuvaajia työssään kun kävin heidän kanssaan juttukeikoilla, mutta varmaan vähän sitäkin, että itsekin tulee funtsailtua kuvaamista aika paljon.

Kun omiin kuviin on saanut vähän etäisyyttä, niin niitä alkaa katsella myös hieman ulkopuolisen silmin. Ja silloin niistä löytää paljon parannettavaa.

Ja mikäpä synnyttäisi enemmän reissukuumetta kuin laskukuvien katsominen ja pohtiminen. Tekisi mieli ottaa kamera saman tien ja lähteä matkaan, mieluiten tietysti jonnekin lumiseen paikkaan.

Mutta se ei nyt ole mahdollista, monestakin syystä. Yksi isoimmista stoppareista on koulu, johon aion nyt ihan oikeasti yrittää panostaa. Kieltäydyin jopa yhdestä keikasta, koska se olisi mennyt päällekkäin semipakollisen luennon kanssa. Harmitti sanoa kiinnostavalle duunille ei, tai yleensäkin sanoa ei mihin tahansa, mutta jossakin vaiheessa on yritettävä vähän raivata tilaa kouluhommille.

Ihmeen nopeasti ensimmäinen kuukausi koulussa onkin mennyt. Pian kaiken maailman opinto/luento/oppimispäiväkirjatkin pitäisi palauttaa, vaikka vastahan luennot alkoivat. No, kaikki ajallaan.

Onpahan opiskelusta seurannut jotain hyvääkin: minulla on nykyään säännöllinen harrastus. Käyn kerran-pari viikossa pelaamassa sählyä. Pelit ovat menneet hyvin, koska nilkat ja polvet ovat säilyneet ehjinä. Se riittää. Jotenkin tuntuu mahtavalle, kun säännöllisen arjen myötä ei tarvitse ihan koko ajan olla reissaamassa. Tavallisen viikon touhuihin riittää vain pari junamatkaa. Se on luksusta.

Laitan tähän loppuun vielä pari kuvaa, joita en muistaakseni syystä tai toisesta ehtinyt talven aikana julkistaa. Vähän niin kuin vahinkoa kiertämään, jotta muillekin tulisi reissukuumetta:


Maco Jenkeissä tammikuussa. Kuva ilmestyi myös keväällä Skimbaajassa.



Joonas Karhumaa Andermattissa. Tämäkin löysi tiensä Skimbaajaan.


Arska Saarimäki Verbierissä, erään videokuvausseinämän loppuosassa.


En tiedä voiko tuolla laskea, mutta aika makean näköinen törmä, keskisessä Sveitsissä.
 

Tampere illalla.

Nyt on pari viikkoa takana uudessa koulussa, tai siis yliopistossa. Täällä human... siis yhteiskuntatieteilijöiden joukossa on hirmuisen rentoa. Suosittelen kaikille Lappeenrannan teknillisellä korkeakoululla (a.k.a. yliopistolla) henganneille maisemanvaihtoa, koska se avartaa.

Otetaan alkuun esimerkki avausluennolta. Lappeenrannassa kauppatieteiden bossi puhui liituraitapuku päällään jotakin ja häippäisi sitten vihreällä Jaguarillaan johonkin, varmaankin hoitelemaan bisneksiään.

Täällä journalistiikan linjan direkteur veti tervetulopuheet mukavassa svetarissa ja kuluneissa farkuissa. Tulipa rento olo.

Tampereen yliopistolla on perinteitä kaikenlaisen pakottamisen ja ylhäältäpäin tulevien käskyjen vastustamisessa, joten oli jotenkin mukava kuunnella luennoitsijaa, jonka mielestä ei kannata missään nimessä valmistua viidessä vuodessa, vaan jatkoaikaa pitää ehdottomasti hakea. Olen samaa mieltä.


Hmm, kylläpäs nämä asiat nyt kuulostavat siltä, kuin olisin innostunut fuksi. Mutta sitähän tässä ollaankin. Joten jatkan. Kursseille ei tarvitse ilmoittautua, vaan luennoille voi mennä ihan tuosta vaan. Lappeenrannassa piti maksaa, jos ei ollut ilmoittautunut ajoissa tenttiin. Maksoin tenttioikeudesta aika usein. Täällä tuollaisille käytännöille nauretaan. Kivvaa.

Mutta etteikö kauppatieteistä olisi jotain hyötyäkin. Sain sentään 17 opintopistettä hyväksiluettua vanhoista opinnoista. Sehän tarkoittaa minun tahdillani neljän vuoden työnsarkaa, eli loppusyksyn voi ottaa rennosti.

Ja etteikö Tampereellakin olisi älyttömyyksiä. Tuolla on eräs kurssi, jossa käydään läpi eri journalististien tuotosten lajityyppejä, siis aivan alkeista alkaen tyyliin "näin teet 160-merkkisen uutisen". Alan työkokemuksella tai työnäytteillä ei saa mitään anteeksi, vaan samalla tavalla saa istua rakentelemassa sähkeuutisia lyhyesti-palstoille. Ken on toimittajan työssä rattis-uutisia naputellut, ettei niitä huvittaisi harjoitella. Mutta eipä auta, nöyränä ollaan mukana, eiköhän se siitä taas lähde.


Tampere itsessän vaikuttaa mukavalta kaupungilta. Vettä keskustassa, yksi pääkatu ja selkeä asemakaava auttaa suunnistustaidotonta huomattavasti, samoin hassulta kuulostava murre rentouttaa. Hyvältä vaikuttaa.

Saimme vihdoin projektin päätökseen graafikko Teemu Kokkosen kanssa. Nyt on kotisivuni - tai oikeastaan nettikäyntikorttina sitä enemmän ajattelen - avattu osoitteessa www.arttumuukkonen.com.

Moni kuva on ollut blogissanikin, mutta ei ihan kaikki. Käy vilkaisemassa!


Kotisivujeni lähtönäkymä. Kuvaa klikkaamalla pääsee sivuille!

Hankin tässä menneinä viikkoina hieman uutta kameravarustetta.

Pidän vallitsevassa valossa kuvaamisesta, enkä mielelläni käytä salamaa. Viime aikoina Canonin 40D:n croppikenno on myöskin alkanut tuntua hieman ahtaalta, joten vaihdoin sen 5D:n vanhempaan malliin eli niin sanottuun mark1:een. Heti ensimmäisellä vilkaisulle etsimeen tunsin tehneeni hyvän vaihdon: tuntui kuin olisi voinut hengittää vapaammin. Etsimen näköala on siis tavan linssillä huomattavasti laajempi kuin vanhassa kamerassani.

Lisäksi 5D:n jälki iso1600:lla on niin hyvää, että nyt kelpaa vähän pimeämmässäkin alivalottaa, eikä silti rawia tarvitse revitellä, vaan siististi fiksailla, jos fiksattavaa on.

Viime aikoina on ollut myös muutamia kuvauskeikkoja vaikeissa olosuhteissa, joten rungonvaihto oli suorastaan järki-investointi.

Vaihdoin myös hyvin palvelleen Tamronin 28-75 -millimetrin peruszoomin Canonin L-sarjan 24-70-milliseen. Kuten monet vakuuttelivat, L-sarjan linssit tekevät hyvää jälkeä. Tuo 24-70 tuntuu tekevän erityisen hyvin värit toistavaa, terävää ja kaunista kuvaa.

Lisäksi yksi kaverini lähti reissuun, joten teimme syksyn ajaksi linssivaihdon. Hän sai kevyen  Canonin 70-200 millimetrin 4.0 -linssini ja minä sain vastineeksi 70-200 2.8:n. Iso lasi painaa paljon, mutta tekee myöskin komeaa jälkeä.

Ohessa pari testikuvaa.


Mies ja vaunut.

Kuva nyt ei sinällään ole kummoinen, mutta itselleni tuon täyskennoisen kameran ulottuvuudet ovat jotain uutta ja ihmeellistä. Enää ei tarvitse laskea mitään kertoimia linssin polttoväleille, vaan 24 millimetriä on todellakin lähestulkoon laajis, kuten yllä on havaittavissa.


My way.

Testailin kadulla huvikseni 5D:tä ja 70-200 mm linssiä, kun pulu sattui linssin eteen. Jotenkin touhukas meininki oli ukkelilla.

Kuvat eivät näytä mitenkään äärimmäisen hyvälle, mutta siitä syytän Windowsia, joka lakkasi läppärin korjauksen yhteydessä toimimasta kunnolla. Niinpä kaikki ohjelmat menivät, mukaan lukien photari, joten käsittelyt ovat niin sanotusti herran hallussa. Ehkä parempi niin, kuka tietää.

Mutta siinäpä erikoisimmat kamerapuolelta. Yksi kuva vielä elokuun puolelta, kun vapaapäivänä kävimme ihmettelemässä Fiskarsia.


Vad fint!
 

Skeittauksen ensimmäisiin SM-kisoihin 1979 osallistuneita Mannerheimin patsaalla.
28.8.2009 Nyt-liite.

 

Juontaja Jani Toivola kertoi lokakuussa 2008, siis lähes vuosi sitten, että hän haluaisi isäksi. Hankalaksi asian tekee se, että hän on homo, eikä homojen ole helppoa adoptoida lasta.

Imagessa asiaa käytiin läpi perusteellisesti.

Ilta-Sanomat uutisoi saman asian viime viikonvaihteen numerossaan 22. elokuuta. Asia ei ollut juurikaan muuttunut, homma on edelleen vaikeaa.
Periaatteessa uutisointi on ihan ymmärrettävää, koska Big Brother alkaa taas, ja Jani Toivola juontaa ohjelman Extra-lähetystä. Ajankohtainen ohjelma, ajankohtainen henkilö, jokin mielenkiintoinen ja "uusi" yksityiskohta julkkiksesta.

Mutta sitten räväyttää Iltalehti, joka kuluneen viikonlopun numerossaan kertoo, että Jani Toivola haluaisi adoptoida lapsen. Ei viittausta Ilta-Sanomien viikon takaiseen haastikseen, vaan ihan samat asiat uudelleen läpi käytynä. Ihmeellistä, sanoisin.
Mediassa on tapana antaa uutisen vanhentua, eli jos jokin toinen lähde on julkaissut uutisen, ei siitä voi uutisoida omana seuraavana päivänä. Lähteen voi jättää mainitsematta, jos oma juttu jollakin pienellä näkökulman vaihdolla tehdään joitakin päiviä myöhemmin. Ehkä tässä oli käytetty hyödyksi vanhentumisajatusta, tiedä häntä.

Noh, kesällä aiheet ovat vähissä ja Satu Tuomisto esiintyy joka viikonloppu joko jommankumman tai molempien iltapäivälehtien kannessa, eihän siinä mitään. Kesä on vähän sellaista aikaa.

Mutta pienen googlailun perusteella havaitsin jännän jutun. Iltasanomat oli uutisoinut Imagen jutun pohjalta 1.10.2008, että Jani Toivola haluaa isäksi. Iltalehti taas kertoi saman asian 2.10.2008.

Vähän tässä lukijana ihmettelee, että miksi jo kertaalleen uutisoituja asioita nostetaan taas esiin. Eikö Toivolasta olisi löytynyt mitään muuta kirjoitettavaa? Halusiko Toivola puhua omasta aloitteestaan adoptiosta molemmille lehdille, vai mistä on kysymys? Ja vähän humoristisemmin, miksi Iltalehti oli Iltasanomia jäljessä sekä vuosi sitten että nyt?

Ja pyydän, ei Vappu Pimiää kanteen ihan joka viikonloppu, vaikka BB alkaakin. Satu Tuomistonkin tilalle voisi keksiä jonkun toisen kansikuvabikinimallin.